Koirien oma HopLop!
Touhu & Temmellys on Kellokoskelle, noin puolen tunnin ajomatkan päähän Helsingistä, avattu koirien oma puuhamaa. Peltoalue on muutettu kolmeksi huolellisesti aidatuksi virikekeskukseksi. Pienille koirille on oma alueensa, ja suuremmat koirat tai isommat porukat voivat valita kahdesta noin 1,5 hehtaarin alueesta. Palvelun tarkoitus on tarjota turvallinen vapaanaolomahdollisuus myös esimerkiksi riistaviettisille tai muuten hankalasti irtipidettäville koirille: 150 senttisestä aidasta ei kovin nopeasti vapaudenkaipuinenkaan koira mene yli. Touhu & Temmellys ei ole koirapuisto, vaan jokainen käyttäjä varaa alueen itselleen tai haluamalleen ryhmälle. Alueet ovat erillisiä, jotta aidalla rähisemistä ei myöskään pääse tapahtumaan.
Idean äiti, Sirkku Rajala, on keksinyt toinen toistaan monipuolisempia virikkeistämistapoja ja -välineitä, joita hänen käsistään kätevä puolisonsa on sitten toteuttanut. Paikalta löytyy erilaisia luonnonmateriaaleja, kuten heinäpaaleja ja puunrunkoja, sekä kantoja, joiden päälle koirat voivat kiipeillä ja kehittää siten tasapainoaan. Nameja voi piilotella kantometsään, hakkeen sekaan tai sisälle heinälatoon. Putkista on tehty läpikuljettavia käytäviä ja vanhoja autonrenkaita on hyödynnetty tarjoamaan monenlaisia koordinaatioharjoituksia. Voimakoirille ja muille innokkaille voimiensa mittelijöille on asennettu springpull-vetorengas.
Alueelta löytyy myös agilityesteitä, tasainen harjoittelualue tokon tai vastaavien lajien harrastamiseen, pehmeästä hiekasta tehty kiihdytyskäytävä pinkojille, taakanvetoalue sekä säältä suojassa oleva pallomeri ja harrastehuone älypelien yms. tekemiseen. Kävijöillä on mahdollisuus käyttää alueilla olevia grillikatoksia. Ryhmille voi myös tilata etukäteen vaikkapa kahvit tai glögit lämmikkeeksi, ja pentue- tai muihin tapaamisiin löytyy kokoustilaa noin 15 hengelle. Talveksi Rajala on hankkinut esimerkiksi potkukelkkoja, jotta alueella voi vedättää koiria tai liikkua muutoin reippaasti jalaksilla. Keväällä on luvassa uusia mielenkiintoisia virikkeitä ja mahdollisuus mm. vedessä pulikoimiseen!
Vuokrahinta vaihtelee ajan ja ryhmän koon mukaan. Esimerkiksi 1–3 koiran tunnin harrastushetki maksaa 39 euroa. Saatavilla on myös lahjakortteja ilahduttamaan tuttua koiranomistajaa tai hänen koiraansa jouluna!
Teksti ja kuvat Canis-lehti 06/2016. Kirjoittaja: Liisa Tikka | Kuvat: Joel Rosendahl